Ilmiantajiin kohdistuva yhteisöllinen paheksunta on kiinnostava teema, joka nousee esiin muun muassa Liam O’Flahertyn romaaneissa. Kirjoitin jo aiemmin O’Flahertyn The Informer -teoksesta, mutta tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota myös hänen myöhempään romaaniinsa Land (1946). Romaanin tapahtumat sijoittuvat maasodan aikaiseen Irlantiin, ja siinä nousevat näkyvästi esiin ”maaliigalaisten” erilaiset tavat käydä kamppailua aatelismaanomistajia ja heidän kätyreitään vastaan.
Yksi Land-romaanin päähenkilöistä on feeniläinen aktivisti Michael O’Dwyer, jonka isä on vuosia aikaisemmin hirtetty aatelismaanomistajan murhayrityksestä. Tapahtumien edetessä O’Dwyer saa tietää, että hänen isänsä oli joutunut kiinni, koska paikallinen majatalonpitäjä Michael Bodkin oli ilmiantanut hänet brittiläiselle virkavallalle palkkiota vastaan.
Kun ilmiantajan henkilöllisyys paljastuu, feeniläiset päättävät soveltaa häneen uutta kollektiivisen toiminnan muotoa, boikottia. He tunkeutuvat joukolla Bodkinin majataloon ja julistavat hänet eristetyksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että feeniläiset ryhtyvät levittämään tietoa Bodkinin ilmiannoista ja muista vääryyksistä ympäristöön ja velvoittavat ympäristön asukkaat osallistumaan Bodkinin täydelliseen sosiaaliseen eristämiseen loppuelämäkseen. Bodkin ei aluksi tajua eristämisen merkitystä vaan kuvittelee feeniläisten vain pelänneen käyttämästä häntä kohtaan fyysistä väkivaltaa, koska häntä suojelee ”koko brittiläisen imperiumin voima”. Tämä harhaluulo kuitenkin haihtuu nopeasti.
Boikotti-sanan historialliset juuret ulottuvat nimenomaan Irlannin maasotaan. Maanomistajia vastaan hyökänneet ja itsehallintoa vaatineet ”landleaguerit” käyttivät boikottia aseena sekä maanomistajia että sellaisia muita kansalaisia vastaan, jotka kieltäytyivät mukautumasta heidän vaatimuksiinsa. Sosiaalisen eristämisen ja hyljeksinnän nimeäminen ”boikotiksi” johtui siitä, että taktiikkaa sovellettiin vuonna 1880 kapteeni Charles Boycottiin, joka oli erään maanomistajan asiamies Mayon maakunnassa (termin alkuperästä ks. esim. Davitt 1904, 274-279).
Boikottia käyttivät aseenaan myös suomalaiset perustuslailliset hyökätessään ilmiantajia ja muita venäläishallinnon kanssa yhteistyötä tehneitä kansalaisia vastaan 1900-luvun alussa. Petturien boikotoinnista annettiin yksityiskohtaiset ohjeet ”Suomen kansalaiskatkismuksessa”, joka julkaistiin Tukholmassa 1902 ja jota pidetään Georg Fraserin kirjoittamana. Katkismuksessa painotettiin, että kaikenlainen kanssakäyminen petturien kanssa oli lopetettava, heille ei saanut myydä tai vuokrata mitään eikä liioin ostaa mitään heiltä tai tarjota heille apua. Pettureita ei saanut edes tervehtiä eikä väistää kohdattaessa. Heidän toimiaan oli kuitenkin pidettävä tarkasti silmällä ja tuotava heidän ”mustat tekonsa” päinvaloon.
Samankaltaisia menettelyohjeita kaiutti aktiivisesti myös perustuslaillinen lehdistö routavuosina. Perustuslaillisten boikottitaktiikan ilmeisenä mallina olivat juuri Irlannin ”maaliigalaisten” toimintatavat, jotka tunnettiin Suomessa hyvin lehdistön välityksellä.
Ilmeisesti perustuslaillisten boikottiase toimi paikoin tehokkaasti, sillä kenraalikuvernööri vastaanotti ilmiantajiksi paljastuneilta kansalaisilta useita kirjeitä, joissa he valittivat joutuneensa sosiaalisen syrjinnän kohteeksi paikallisyhteisöissään (ks. Suodenjoki 2014, 152-153). Hyvän esimerkin tarjoaa heinäveteläisen puusepän David Jääskeläisen kirje kenraalikuvernöörille talvelta 1905 (kuvat alla).
Jääskeläinen valitti kirjeessään joutuneensa paikallisen virkakunnan silmätikuksi tehtyään kuvernöörille ilmiannon paikallisten passiivisen vastarinnan kannattajien toiminnasta. Kun hän oli tehnyt kohtelustaan kuvernöörille uuden valituksen, ”rupesivat täällä Heinä vetellä kunnan esimiehet minua sekä poliissit vainoomaan etteivät anna Maanlien Rauhaa eivätkä anna ihmisten yötä pitää suojissaan käyvät pelottemassa ja villehtemässä jtka näytän toteen jos saan lupaa”. (KKK 1905, 2. osasto V jaosto, akti 16:70, D. Jääskeläinen kenraalikuvernöörille 13.2.1905.)
Jääskeläisen väitteet perustuslaillisten virkamiesten ja isäntien häneen kohdistamista vastatoimista eivät perustuneet pelkkään mielikuvitukseen. Puuseppä oli joutunut sanomalehdistön huomion kohteeksi jo vuonna 1899, jolloin hän lähetti ensimmäiset kirjeensä kenraalikuvernöörille.
Lähde: Matti Meikäläinen 12.5.1899.
Lehdistö käytti Jääskeläistä esimerkkinä kunnottomasti elävästä hulttiosta, joka antautui sortovallan kätyriksi moraalisesti rappeutuneen luonteensa vuoksi. Jääskeläinen ikuistettiin jopa Matti Meikäläinen -lehden pilakuvaan keväällä 1899. Kuvatekstissä Jääskeläinen rinnastetaan peräseinäjokelaiseen talonpoikaan Juho Koskelaan, joka oli ehkä tunnetuin kenraalikuvernöörille kirjeitä lähettäneistä maaseudun asukkaista routavuosina. Myös Koskela joutui kirjeidensä vuoksi vastatoimien kohteeksi kotiseudullaan ja joutui muuttamaan muualle, mistä yritän kirjoittaa myöhemmin.
Kirjallisuus:
Davitt, Michael 1904: The Fall of Feudalism in Ireland or the Story of the Land League Revolution. Harper & Brothers, London & New York.
[Fraser, Georg] 1902: Suomen kansalaiskatkismus. O. L. Svanbäckin kirjapaino, Tukholma.
O’Flaherty, Liam (1946): Land. Random House, Canada.
Suodenjoki, Sami (2014): Ilmianto valvonnan ilmapiirin lietsojana routavuosien Suomessa. Historiallinen Aikakauskirja 112 (2), 143-154.
Ääniä alhaalta 