Käynnissä olevan tutkimusprojektini yhtenä tarkastelukohteena on ilmianto kirjeviestinnän lajityyppinä. Olen kiinnostunut ilmiannoista, joita suomalaiset maaseudun ihmiset lähettivät kenraalikuvernöörin kansliaan ja venäläiselle santarmistolle 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, keskellä routavuosien kuohuntaa.
Parhaillaan haen tutkimusta varten inspiraatiota lukemalla irlantilaisen Liam O’Flahertyn romaania The Informer vuodelta 1925. Kirjasta on tehty myös filmatisointeja, joista tunnetuin on myöhemmin länkkäriohjaajana kunnostautuneen John Fordin ohjaama versio vuodelta 1935. Elokuva tunnetaan suomeksi nimellä Ilmiantaja.
O’Flahertyn romaani käsittelee irlantilaisessa 1900-luvun kaunokirjallisuudessa varsin näkyvää teemaa, petosta (Hand 2011, 140-141; Smyth 2014). Romaani sijoittuu 1920-luvun alkupuolen Dubliniin ja kertoo vallankumouksellisen järjestön aktivistista Gypo Nolanista, joka ilmiantaa aktivistitoverinsa poliisille rahapalkkiota vastaan. Kumousjärjestö pääsee kuitenkin heti jyvälle ilmiantajasta ja kutsuu Nolanin kuulusteltavaksi. Nolan yrittää selvitä pälkähästä syyttämällä ilmiannosta erästä tuttavaansa, mutta kun vale paljastuu, hän saa kumousjärjestöltä kuolemantuomion.
Dekkarityylinen tarina johdattaa pohtimaan kysymyksiä ilmiantajien motiiveista ja tunteista, joita myös omassa tutkimuksessani yritän lähestyä. Gypo Nolanin ajatuksia kuvatessaan romaani hahmottelee osuvasti sitä, että ilmiannon tekemistä ei välttämättä kannata kuitata pelkästään rahan tai muun materiaalisen hyödyn tavoitteluksi. Yksilön käyttäytymistä usein paljon monimutkaisemmat ja keskenään ristiriitaisetkin tekijät, jotka liittyvät sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin olosuhteisiin.
Tarina valaisee myös kiinnostavasti ilmiantajan tunneskaalan vaihtelua ennen ilmiannon tekemistä ja sen jälkeen: kostonhimoa, katkeruutta, kateutta, pelkoa, häpeää, läheisyyden kaipuuta, toiveikkuutta ja toivottomuutta. Historioitsijan mahdollisuudet tavoittaa kuvaamiensa henkilöiden tunteita ovat ehkä rajatummat kuin romaanikirjailijan, mutta esimerkiksi omassa tutkimuksessani hyödyntämäni kirjeet ja muut henkilökohtaiset kirjoitukset, oikeuden pöytäkirjat sekä sanomalehtikirjoitukset kertovat kyllä jotain myös yksilöiden tunteista, kun niitä siltä kannalta tarkastelee. Ensin pitäisi kuitenkin kunnolla vihkiytyä tunteiden historian tutkimuskenttään.
The Informer kääntyy suomeksi luontevasti juuri Ilmiantajaksi, mutta on huomattava, että englanninkielisessä tutkimuksessa ilmiantoihin viitataan tyypillisesti termillä ’denunciation’. Jotkut tutkijat tekevät myös käsitteellisen eron termien ’denouncer’ ja ’informer’ välille. Siinä missä ’denouncer’ tekee virkavallalle ilmiantoja vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti , ’informer’ viittaa virkavallan kanssa säännöllisesti yhteyttä pitävään henkilöön, joka saa usein korvausta ilmiannoistaan. (Fitzpatrick & Gellately 1996, 747.) Suomeksi molemmat ovat ilmiantajia, mutta ’informer’ voidaan kääntää myös arkisemmin vasikaksi tai kalviksi. Tutkimuksen näkökulmasta O’Flahertyn romaanin Gypo Nolan on siis todellakin ’informer’, mutta oman tutkimukseni ilmiantajia kuvaa paremmin ’denouncer’ – tosin eronteko on välillä vaikeaa. Kirjoitan tästä varmaan myöhemmin lisää.
Lopuksi mieltä askarruttava kysymys: tuleeko kenellekään mieleen muita ilmiantamisen kaunokirjallisia kuvauksia? Ilmeinen esimerkki on tietysti Hannu Salaman jatkosodan aikaista vastarintaliikettä käsittelevä Siinä näkijä missä tekijä (1972), mutta entä muita?
Kirjallisuutta:
Fitzpatrick, Sheila & Gellately, Robert 1996: Introduction to the Practices of Denunciation in Modern European History. The Journal of Modern History 68 (4), 747–767.
Hand, Derek 2011: A History of the Irish Novel. Cambridge University Press, Cambridge.
O’Flaherty, Liam 1980 [1925]: The Informer. Harcourt Brace Jovanovich, San Diego.
Salama, Hannu 1972: Siinä näkijä missä tekijä. Otava, Helsinki.
Smyth, Gerry 2015: The Judas Kiss. Treason and Betrayal in Six Modern Irish Novels. Manchester University Press, Manchester.
Ääniä alhaalta 
Ruotsissa kiinnostuin 1900-luvun alun nuorsosialisteista ja anarkisteista, joita kutsuttiin myös nimellä ”Unghinkarna” johtajansa Hinke Bergegrenin mukaan. Työläiskirjailija Leon Larsson on kiinnostava henkilö, josta hänen lapsenlapsenlapsensa Elin Lindqvist on kirjoittanut fiktiivisen elämäkerran ”Facklan”. Leon Larsson oli mukana nuorten anarkistien pommitehdas-hankkeessa 1906-07, mukana oli myös suomalaisia. Hän kuitenkin ilmiantoi Hinke Bergegrenin painostuksesta hankkeen poliisille, ja kirjoitti myöhemmin pienoisromaanin ”Samhällets fiende”, joka ilmestyi Bonnierin kustantamana. Larsson taisi olla denouncer-tyyppiä.
Paluuviite: Ilmiantajat boikotin kohteena | Ääniä alhaalta
Harri Nykäsen Juudaspeli (1987). Ja minun Hämeenlinna Noir -sarjassani keskeisenä henkilönä on poliisin avustajana toimiva alamaailman tietomies Allu Nygren (toisesta kirjasta eli Pahasta kuusta (2003) lähtien).